Tietoa koiran raakaruokinnasta 20 vuoden kokemuksella ja koulutuksen pohjalta.
lauantai 7. syyskuuta 2019
Yrttisekoitus vanhenevalle koiralle ja vatsavaivoista kärsiville koirille
Meillä on ollut kokeilussa kesällä kaksi eri yrttisekoitusta Better Choice Vital Senior ja Stomach Support. Meidän tytöt ovat 8-vuotiaita, voivat loistavasti ja liikkuvat paljon vapaana etenkin kesällä saaressa.
Afgaanilla oli kokeilussa Vital Senior yrttisekoitus koko kesän. Virtaa riitti jopa helteisinä päivinä
liehuturikin jahdatessa kaikkea liikkuvaa. Koira ei kyllä muutenkaan ole mikään sohvaperuna.
Yrttisekoitus tukee elimistön optimaalista aineenvaihduntaa ja elintoimintoja. Se sisältää nokkosta,
spirulinaa, ruusunmarjaa, tyrnimarjaa, orapihlajanmarjaa, punajuurta, sinimailasta ja rohtosarviapilaa.
Meillä jauheet sekoitettiin ruokaan ja tytöt söivät yrtit mielellään.
Vastavaivoista kärsiville koirille tarkoitettu yrttijauhe Stomach Support oli kokeilussa salukilla.
Sillä ei varsinaisia vatsavaivoja ole, mutta tykkää syödä ruohoa ja keväällä se laidunsi mielestäni
normaalia enemmän. Sen ruuansulatus on muutenkin hitaampi tai erilainen kuin afgaanilla.
Yrttisekoitus auttoi mielestäni selvästi ruohonsyöntiin, sillä älytön ruohon ahmiminen loppui.
Yrttijauhe sisältää sitruunamelissaa, pellavansiementä, sarviapilansiementä, piparminttua, basilikaa, inkivääriä, fenkolinsiementä ja salviaa.
Seuraavaksi kokeillaan jotain muuta yrttisekoitusta ja kirjoitelen siitä sitten kokemuksia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti